Lueskelin vanhoja blogikirjoituksiani ja huomsin, että jotkut asiat ovat nyt muuttuneet vähän toisiksi. En enää allekirjoita kaikkea mitä olen sanonut tekniikasta aiemmin. Sen sijaan nykyinen totuus kohdallani on seuraava:

Se mitä monta kertaa tekniikalla käsitetään ja jopa tekniikkana monta kertaa opetetaan, on itse asiassa kokoelma vippaskonsteja joilla yritetään päästä yli kehon mutkien asettamista haasteista. Nämä mutkat ovat useinmiten hankittuja, eivät sinne alunperinkään kuulu! Kun jumppaa ensin mutkat suoriksi ja oppii hengittämään uudessa uljaassa ryhdissään, ei tarvita niin paljon ns. tekniikkaa, eli vippaskonsteja.

Laulutekniikka on fyysinen, luonnollinen asia keholle, eikä sarja vaikeasti tajuttavia ja muistettavia asioita.

Mutta kyllä sen tajuaminen silti kestää... Laulamisen oppiminen on haasteellista jo siksi, että on vaikea hahmottaa mihin on pyrkimässä, koska lopputulos ei ole koskaan täysin valmis, saatika aluksi millään muotoa käsitettävissä. Jokainen ääni nimittäin kuulostaa erilaiselta. Katselemalla itseään peilistä, kuulostelemalla puheääntään ja harjoittelemalla perusasioita alkaa hahmottua suunta, jonne sitten aluksi raivataan polku ja sitä polkua kävellään edes takaisin satoja ja tuhansia kertoja kunnes se polku sitten vahvistuu pikku hiljaa kärrypoluksi ja tieksi ja lopulta ehkä jopa suihkukoneen kiitoradaksi jolta ponnistetaan kohti tähtiä.

Äänensä löytäminen, kirjaimellisesti, on muuten myös osa identiteetin löytymistä. Minä kuulostan juuri tältä. Jos ääni on hukassa, myös identiteetti on hukassa tai se on äänihukkaisen identiteetti. Jotkut rakentavat kehoaan, toiset taas ääntään. Kun laulaa uljaasti, se on kuulkaapa sellainen erittäin voimauttava kokemus elämässä. Laulaa uljaasti omalla äänellään, on voimakas ja kaunis katsella jne. Kuten identiteetistään, samoin äänestään voi oppia tuomaan esiin sen parhaat puolet, valita sellaista ohjelmistoa, joka sille parhaiten soveltuu. Voi tehdä kappaleista omankuuloisia tulkintoja, joista voi tulla joskus jopa normi sille, miltä jokin kappale pitäisi kuulostaa. Tästä esimerkkinä voisi olla vaikka Adamin Oi jouluyö Jussi Björlingin esittämänä.

Taide on hieno asia. Olen muuten sitä mieltä, että Musiikkitalon rakentaminen on erittäin hyvä asia koko Suomen kansalle.

Laulutekniikka on tiivistynyt kahteen pääkomponenttiin: hengityksen ajattelu ja ryhdin ajattelu. Pyrkimys on näiden kahden yhdistämiseen. Kun väännän itseni suoraksi, en tarvitse juurikaan muuta tekniikkaa kuin hengityksen ajattelemisen. Hengitys on melko pitkälle tilojen availua, siis nimenomaan sisäänhengitys on siis kaiken a ja o, mutta myös uloshengityksellä pitää varoa, ettei sulje tiloja, vaan elättelee fraasia kropassaan. Hengitys on yksinkertaistettuna lihasten vuorottaista aktivoimista ja rentouttamista. Kehon kolme palleaa toimivat yhtäaikaisesti: lantiopallea, rintapallea ja takaraivopallea. Niiden suhdetta toisiinsa kannattaa tarkkailla. Kun olen tarpeeksi suorassa, voin avata rintakehääni paremmin ja jos siihen lisään haukotushämmästysajatuksen, saan myös takaraivopalleani auki, kunhan vain todellakin avaan kylkiä tarpeeksi korkealle, kainaloiden alle saakka. Ääni istuu silloin tarpeeksi korkealla ja minun äänessäni onkin runsaasti tuota ylähelinää. Myös lantiopallean täytyy olla touhussa mukana. Se lepää suorien jalkojen päällä ja se rentoutetaan sisäänhengityksessä ja supistetaan uloshengityksessä. Lantiopallean asentoa pitää myös tarkkailla, ettei käy niin, että pyrstö nousee ylös ja alaselkä menee jumiin. Kun ryhti on hyvä ja palleat ovat auki ja käytössä, leuka voi laskeutua suoraan alaspäin, eikä sivuttaista levitystä tarvita. Sivuttainen levitys on korvien välissä ja kainaloissa, ei suussa! Sitten kielellä syljetään vielä sanat mahdollisimman selkeästi. Kun laulan tilat auki, olo on kuin marionettinukella, jota vedellään naruista. Minulla on tietyt pisteet, joihin nuo narut sijoitan ja sitten vain vetelen niillä tiloja auki. Ja toimii!

Kun tähän asti olen ajatellut lauluopinnoissani pääasiallisesti vain tekniikkaa, tänä syksynä on ollut ongelmia tulkinnan ja tekniikan yhdistämisessä. Lisäksi musiikillinen ajatteluni kaipaa laajentamista. En ole tottunut kuulemaan kropassani niin suurta sointia kuin ed. mainitulla tekniikalla pystyy tuottamaan ja siksi en osaa sitä aina kuvitella ja kaivaa esiin ja käyttää kaikkia sen suomia mahdollisuuksia. Kuulokuvan muutos aiheuttaa tietynlaista sopeutumisvaihetta. Pitää luoda uudenlaisia näkemyksiä kappaleista. 

Lopputulosta varten pitää säädellä monenlaisia tekijöitä: Sanat, sanapainot, lausepainot ja kaarrokset, sointiväri, soinnin vuolaus ja intensiteetti, ilmeet, keholliset viestit, rytmiikka. Tätä kaikkea ohjaa näkemys kappaleesta (kuulokuva, tunnemaisema ja visuaalinen näkemys siitä, mitä  haluaisi esityksen kunakin hetkenä olevan) ja presenssi, eli läsnäolo, joka tarkoittaa kykyä keskittyä häiriöttä näkemyksensä toteuttamiseen.  Näkemyksen muodostamisessa tarvitaan syvällistä kypsyttelyvaihetta ja luovuutta. Teksti pitää ymmärtää ja siitä pitää tehdä tulkinta, musiikin tyylin kieli pitää ymmärtää ja käyttää juuri oikeita työkaluja toteutuksessa. Tulkintaa muodostaessa pitää ottaa historialliset seikat huomioon, minkälainen on ollut ajan henki sävellyksen syntyaikaan ja miten se ilmenee ko kappaleessa ja lisäksi pitää olla myös jotain omakohtaista ja universaalia inhimillisyyden tulkintaa. Näkemyksessä pitää ottaa myös oman instrumenttinsa luonne huomioon ja suhteuttaa se oman instrumenttinsa suomiin mahdollisuuksiin. Huilusta ei voi odottaa samanlaisia ulottuvuuksia kuin sellosta ja päin vastoin. Tosin täytyy todeta, että lauluinstrumentti on huomattavasti monipuolisempi soitin kuin yksikään rakennettu instrumentti, usein emme vain ole löytäneet kaikkia sen suomia mahdollisuuksia vielä.

Että tällaista tällä kertaa...   ....tajuutteko, hei?!

(Ai ei vai...)   

Kieli on edelleen todella tärkeä. Kielen on hyvä olla melko voimakas. Kieltä kannattaa jumpata säännöllisesti. Kieli on vastaliikkeessä pehmeän kitalaen kanssa. Jos tuntuu, että ei oikein saa takatiloja auki, kannattaa työntää sitkeästi kieltä eteenpäin samalla kun tekee tilaa taksepäin. Tee tiloja kielen yläpuolelle, kielen taakse ja kielen alapuolelle hengittämällä työntöliikkeen aikana näihin kohtiin. Ongelma on, että kieli lähtee helposti taaksepäin kun yrittää tehdä taakse tiloja ja sitä tarkoittaa ns. "levittäminen". Älä laula poikittain on tyypillinen laulunopettajien neuvo, jolla pyritään korjaamaan tätä virheellistä toimintoa. Kieleen saa potkua jos pystyy tekemään sillä nopeita sivalluksi. Konsonanttien rapeus ja liiallinenkin aspirointi voi auttaa kielen vastaliikkeen ymmärtämisessä.

Alaselkä on tärkeä. Venyttele alaselkä notkeaksi, pidä vatsalihakset tiukkoina, Ääni tulee tasaisemmin ja hallitummin. Ajattele, että hengität alaselkään. Hengitys on tällöin pohjassa. Alaselkä ei saa mennä notkolle sisäänhengityksen aikana vaan sen pitää pysyä lantion alle käännettynä koko ajan. 

Jos kroppa ei toimi, mene jumppaan! Kaikki liikkuminen tekee hyvää kropalle ja herättelee sitä. Muista myös nukkua tarpeeksi, jotta olet virkeä. Venyttelyssä on hyvä suosia toistettavia liikkeitä, mutta jos jokin kohta on oikein jumissa, sitä kannattaa hieroa ja painella ja venyttää pidempään. 

Jos rinta toimii oikein, se kohoaa sisäänhengityksen aikana. Ilmavoita rinta kautta linjan, niin äänihuuliin tuleva paine on vähäisempi ja äänet tulevat kauniimmin ja pyöreämmin.

Niska ei saa olla jumissa. Venyttele niska kunnolla ja säännöllisesti! Jos niska on jumissa, takaraivopallea ei toimi kunnolla.

Katso, että leuka kääntyy suoraan kohti kaulaa eikä tule eteenpäin. Korvien väli täytyy tuntua leveältä. Laula tilassa, joka muodostuu kun pehmyt kitalaki vetäytyy taaksepäin ja ylöspäin ja kieli menee alaspäin. Tunne kuinka putki on auki koko matkalta ja läpi päälaen.

Aktivoi naama ja huulet, nosta poskipäät samalla kun työnnät kieltä ulospäin.

Yleissääntö on se, että mitä vetreämmät paikat, sen pajemmin laulu sujuu. Vetreytettävää riittääkin, sillä erityisesti pään aluellla ja kasvoissa on hirveän paljon pieniä lihaksia, joilla kaikilla on merkitysä.

Ylätilojen aukaisussa auttaa hengittäminen nenän kautta. Jos haluaa ylä-äänet oikein läpitunkeviksi, kannattaa ajatella otsaan yksisarvisen sarvi, josta ääni tulee ulos. Samoin alaäänet kannattaa nojata ulos rinnasta. Keskellä toimii paremmin taaksepäin nojaaminen.

Muista myös pikkuinstrumentti ja iso instrumentti. Mieti kuinka paljon luukutat milloinkin, eli pidät suuta auki. Opettele pitämään sisäiset tilat auki vaikka suu onkin pienenä.

Seiso mieluiten suorassa koko ajan ja kuulostele kehoasi. Hengitä rentouden kautta sisään. Muista juoda tarpeeksi ja syödä - sellaisia ruokia, jotka saavat olosi tuntumaan kepeältä ja energiseltä. Vältä flunssaa.

Mitä tästä kannattaa oppia? Opettaessa ei kannata tehdä pelkästään ääniharjoituksia, tai ääniharjoituksiin kannattaa ottaa tulkinnallinen elementti mukaan. Jos tehdään vain hämäriä ääniharjoituksia, joissa ei ole tunnetta mukana, ääniharjoitusten sovellettavuus voi jäädä vähäiseksi. Mihin niitä silloin voi oikeasti käyttää? Laulaessahan pitäisi kuitenkin pyrkiä pois tekniikan ajattelemisesta kohti tulkinnasta syntyvää flow-kokemusta. Toisaalta emme kuitenkaan koskaan voi täysin hyljätä tekniikkaharjoituksiakaan, koska tekniikassa riittää niin paljon opeteltavaa joka tapauksessa.

Opiskelijan näkökulmasta kannattaa taas muistaa, että pyrkisi laulaessaan kokonaisvaltaiseen oikeaan oloon, jossa tulkinta tukee tekniikkaa ja päin vastoin. Tämän voi sanoa myös niin, että ulkoinen olemus on sopusoinnussa tulkinnan kanssa ja päinvastoin.

Voiko tästä vetää johtopäätöksenä sen, että laulaessa pitäisi aina olla tietynlaisessa perustunnetilassa? Kyllä voi. Nimenomaan juuri niin. Laulunopettajat ovat tienneet tämän jo pitkään. Hehän antavatkin usein sellaisia ohjeita kuin. "Ime ruusun tuoksua pötsin uumeniin" tai "Ole uljas kuin kuningas". Henkilökohtaisesti voisin tehdä tässä olemuksellista ja tunnetilallista selvitystä antamalla ohjeita itselleni:

- Ole hyvällä perusmielellä, älä ole huolissasi mistään.  

- Usko, että tänään on mahdollista laulaa hyvin. Usko viimeiseen asti, silloinkin kun tosiseikat sotivat sitä vastaan. Jos et voi uskoa, älä laula ollenkaan. Teet asioille vain hallaa.   

- Tunne itsesi vetreäksi ja energiseksi. Jos et tunne, venyttele, naura, nuku, syö, juo ja tee niitä asioista joiden avulla pääset tuohon tunteeseen.

-Tunne itsesi pitkäksi, kauniiksi ja voimakkaaksi

- Tunne että voisit olla valmis nautintoon, leikkiin, suruun, iloon ja heittäytyä noihin tunteisiin joka solullasi tarpeen ja húvituksen mukaan ilman mitään estoja.

- Nauti omasta äänestäsi ja kehostasi

- Pääsin mukaan korkean profiilin oopperaproduktioon

- Sain laulukurssista erinomaisen arvosanan

- Pääsin Suomen Kansallisoopperan lisäkuoron listoille (Nyt odottelen sitten keikkaa...)

- Läpäisin nauhakarsinnan ja pääsin mukaan laulukilpailuun

Kesä tulee olemaan kiireinen ja jännittävä. Olen innoissani ja ihmeissäni. Olen tässä ottanut loman kannalta, mutta viimeistään juhannuksen jälkeen alkaa ankara valmistautuminen koitoksiin.

Minua rassaa tällä hetkellä se, etten oikein tiedä, minkälaista ohjelmistoa minun kannattaisi ottaa haltuuni seuraavaksi. Ääneni on hyvin liikkuva, koloratuurimainen, mutta siinä on kuitenkin vähän tummuuttakin. En ole sellainen kaikkein kevein livertäjä, mutta ei siitä paljon puutukaan että olisin. Toisaalta en koe itseäni selkeäksi mezzoksikaan. Korkealta laulaminen alkaa onnistua melko kauniisti, mutta on se melkoisen vaativaa ja raskastakin. Ei siellä jaksa koko aikaa killuttaa. Toistaiseksi on tuntunut siltä, että ääni niin sanotusti lepää hieman matalemmalla kuitenkin. Tänään alkoi tuntua, että jos yrittäisin taas Mozartia pitkästä aikaa. Jospa se istahtaisi tällä kertaa paremmin. Toisaalta vanha musiikki kutsuu minua myös vastustamattomasti puoleensa. Ehkäpä jotain Vivaldia, Händeliä tai Purcellia taas? Toisaalta lauluja eli liedejäkin pitäisi opetella uusia... Jotain modernia kenties? 

Jos lähden seuraamaan sydämeni kutsua, lähden kohti vanhaa musiikkia. Ja miksipä ei? 

Tässä tuli kuvattua fyysistä puolta enemmän kuin henkistä, mutta joidenkin laulajien henkinen kapasiteetti kaipaa vielä suurempaa remonttia kuin fyysinen. Ääni saatta soida hyvinkin, mutta tulkinta voi olla köyhää. Heille suosittelisin henkisiä harrastuksia, kuten kirjallisuuden lukemista ja analysointia, filosofiaa, uskontoa, muita taidemuotoja, kuten teatteria ja kuvataiteita.

Vahvan niskan ajatus auttoi tänään neljää ihmistä laulamaan paremmin kuin he ovat ehkä koskaan aiemmin laulaneet. Olin itse yksi näistä neljästä ja loput olivat oppilaitani. Kaksi oppilaistani, jotka totesivat tämän ajatuksen itselleen erittäin hyödylliseksi, tulivat molemmat myös siihen tulokseen, että pitäisi alkaa urheilla, jotta ryhti pysyisi parempana. Olen tismalleen samaa mieltä.

Itse koin harjoitellessa, että resonanssi kulki nyt vahvaa niskaani pitkin ylemmäs ja alemmas säveltason mukaan. Vahvan niskan avulla pystyin pitämään putken auki. Kurssipalautteessa eräs lautakunnan jäsenistä sanoi minulle, että minulla on vielä jokin mutka kurkussa. Nyt taisin löytää tavan suoristaa tämän mutkan. Niskani on ollut mutkalla, mutta nyt siitä tulee harjoittelun avulla suora ja ääni pääsee kulkemaan ihanasti ylös ja alas sitä pitkin. Resonanssi tuntuu renkaana kallon ympärillä ja riippuen säveltasosta, tämä rengas nousee ylemmäs ja alemmas. Aiemmin renkaani on ollut rikki niskan kohdalta, nyt niska osallistuu renkaan nostamiseen ja laskemiseen, jolloin tunne on todellakin kokonainen ympyrä, joka ei saa olla kallellaan mihinkään suuntaan vaan vaakasuorassa.   

Keväällä on ollut muutamia esiintymisiä, joista toiset ovat menneet paremmin ja toiset huonommin. Yleisö on ihan tykännyt joka tapauksessa. On ollut runoiltaa ja kamarimusiikkikonserttia ja pianosoittajaisia (myös laulu mukana).

Sain vielä palautetta kaverilta laulututkinnosta tänään. Hän oli pitänyt siitä kovasti. Aion tästä lähtien keskittyä saamaan parhaan mahdollisen irti niistä resursseista jotka minulle on annettu. Ääneni ei ole Pavarottin tai Karita Mattilan, mutta voin ottaa siitä parhaan mahdollisen irti.

Tekniikasta vähän... Eilen ei ääni toiminut kovin hyvin. Olen pitänyt vähän lomaa ja ajattelin että se johtui siitä. Tänäänkään ei ääni oikein toiminut kovin hyvin, mutta sitten tapahtuikin ihme. Ääni alkoi toimia juuri sopivalla hetkellä, nimittäin kesken esityksen! On aika harvinaislaatuista, että sellaisessa tilanteessa pystyy kokoamaan itsensä niin hyvin, että pystyy kylmäpäisesti parantamaan suoritustaan kesken kaiken. Juuri tällaiseen rentouden ja kontrollin tilaan olen pyrkinyt koko ajan. Soitin myös pianoa ja siinä ei rentoudesta ollut tietoakaan. Vanhat jännitysongelmat pukkasivat kokoa esityksen kestäessä vain pahemmin ja pahemmin päälle. Tämän ennakoiden olin onneksi viisaasti laittanut vaikeimmat kappaleet alkuun ja helpommat loppuun. Ehdin ensimmäisen kappaleen puoleen väliin kun ramppikuume iski. Viimeisessä kappaleessa kädet tärisivät niin paljon, että sain hädin tuskin soitettua viimeisen äänen.

Harhauduin sivupoluille, piti kirjoittaa tekniikasta. Heräsin taas tähän ryhtiasiaan keskusteltuani ystävän kanssa ja katsottuani miten tämä toinen ystäväni laulaa. Takaraivon tulee olla melko korkealla ja leuan tulee olla melko lähellä kaulaa ja rintakehää, pitää olla mahdollisimman suora, mutta selässä pitää olla luonnollinen notko. Asento tuntuu melkoisen paljon taaksepäin kallistuneelta. Ryhtiä pitää kannatella, jokaista nikamaa pitää kannatella. Pitää ajatella itselleen lisää pituutta jokaisen selkärangan nikaman väliin ja pitää itseään tässä asennossa. Tällä ajatuksella ääneni alkoi soida aivan yhtäkkiä. Hengitin voimakkaasti, koska venytettynä ei ole niin suurta vaaraa, että ilma menisi vain yhteen kohtaan. Matalallakin onnistuin säilyttämään soinnin ylhäällä. Tuntui kuin olisin laulanut mustekalan suusta.  Suu on koottu, alhaalla lähellä kaulaa, yläkupoli on auki ja soi! Tuntui hienolta. Tuntui myös siltä, että minun ei tarvinnut muuttaa juuri mitään kun vaihdoin säveleltä toiselle. Lähinnä vain ajattelin sävelen ja se tuli ikään kuin tyhjästä kurkusta. Tämä tuntui lähes mystiseltä. Kaikki pysyi samanlaisena, samassa asennossa. Vaihdoin sävelkorkeutta AJATUKSEN VOIMALLA. Saman suuntainen ajatus minulla syntyi laulaessani nopeita kuvioita eilen. Ajattelin, että jos saan värkkini sopivaan asentoon ja kuvittelen trillin ilman että muutan juurikaan mitään, voin saada sen toimimaan nopeimmalla mahdollisella tavalla. Tämä onnistuikin melkoisen hyvin, vaikka ääni olikin vähän tumppuinen.

Aion siis lähitulevaisuudessa keskittyä seisomaan venytettynä, kielen venyttelen norjaksi, hengitän kunnolla ja rauhallisesti. Etsin optimaalista asentoa, jossa minun ei tarvitse muuttaa mitään. Sitten seison mahdollisimman liikkumatta ja laulan niin hienosti kuin se on ylipäänsä mahdollista minun instrumentillani. Pois kaikki hosuminen ja huitominen, nyt alkoi perinteinen laulaminen.