Tänne blogiin olisi kiva kirjoittaa jos olisi jotain kirjoitettavaa. Yritän.

Olin eilen naurujoogassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Nauraminen on hyvää treenausta. Jos oikein kunnolla nauraa, sitä ei kovin kauan edes jaksa. Vatsan pohjasta nauraminen on oivallinen hengitysharjoitus. Nauramisesta tuli oikein hyvä, rento olo. Huomasin, että olisi hyvä nauraa enemmän. Ääniväylät olivat hyvin auki treenin jälkeen, olisi voinut saman tien alkaa laulaa ja ääni olisi ollut valmiiksi lämmitelty. Nauramista voisi kokeilla liittää osaksi äänenavausta. Mietin, että voiko nauramisesta tulla pakkopullaa jos yrittää nauraa vaikka ei naurata. Irtoaako nauru helpommin jos sitä harjoittelee ja viljelee? Joskus on kyllä hyvä olla murheellinenkin. Luulenpa, että silläkin on terveysvaikutuksia. Naurujoogan opettaja kertoi meille, että naurua on tutkittu paljon tieteellisesti erityisesti Amerikassa. Hän kertoi, että alle 2-vuotiaat nauravat noin 400 kertaa päivässä! 

Katsoin TV1:n lähetyksen Savonlinnan Oopperajuhlilta. Olli Kortekankaan Isän tytär. Näkyi paljon tuttuja naamoja lavalla. Pidin oopperasta, se oli moderni ja koskettava, vähän kuin olisi katsonut jotain nykyaikaista teatteriesitystä. Musiikissa pidin erityisesti kuoro-osista. Solistirooleihin oli myös valittu mielestäni melko onnistuneesti sopivia henkilöitä. On merkille pantavaa, että monet tämän päivän laulajat ovat myös erittäin luontevia näyttelijöitä. Kaikista tärkeintä tietenkin on, jos onnistuu lauluäänellään välittämään jotain henkilöhahmostaan. Ja klassisella tekniikalla se onnistuu kaikkein parhaiten, koska se lähtee syvimmältä ihmisestä. Edellytyksenä tietenkin on, että ei sorru mihinkään asiaan kuulumattomiin maneereihin.