Sain tänään toisenkin oivalluksen, mutta sen työstäminen on vielä kesken. Yritän työstää ajatusta kirjoittamalla tänne nyt. Hypoteesini, oivallukseni on seuraavanlainen. Laulaminen on kokonaisvaltainen paketti. Tekniikkaa ei voi erottaa kokonaan tulkinnasta. Kun tulkinta on mukana tekniikkaharjoituksissa, keho auttaa itse itseään löytämään oikean tien. Otan esimerkin. Oppilas lauloi tänään tunnilla jazz-slovarin. Rinta oli kiinni, lysyssä. Ei kuulostanut korviini oikealta. Oppilas ei myöskään näyttänyt seksikkäältä rinta lysyssä. Oppilas nosti ryntäät ylös neuvostani sillä lopputuloksella, että sekä ääni, että olemus sopivat paremmin tuohon kappaleeseen! Huom, sekä ääni, että olemus! Ääntä ei voi erottaa olemuksesta, ääni ja olemus ovat erottamattomat! Ihminen kuulostaa useinmiten siltä miltä hän näyttää. Tosin ei aina. Joskus voi kuulostaa melko hyvältä, vaikka olisi tuskainenkin olo. Tämä johtuu siitä, että jännittää sellaisia lihaksia, jotka ovat epäoleellisia laulun kannalta, mutta koska jännittää myös oikeita lihaksia, se kuulostaa kuitenkin oikein mukiinmenevältä. Harjoituksen myötä oppii jättämään pois väärät jännitykset ja käyttämään vain niitä lihaksia, jotka ovat oikeasti tarpeen upean lopputuloksen kannalta. Tämä on pitkällinen prosessi ja vaatii paljon aikaa, ennen kuin eriytyminen lihaksistossa tapahtuu siihen pisteeseen asti, että laulaminen on aina helppoa.

Mitä tästä kannattaa oppia? Opettaessa ei kannata tehdä pelkästään ääniharjoituksia, tai ääniharjoituksiin kannattaa ottaa tulkinnallinen elementti mukaan. Jos tehdään vain hämäriä ääniharjoituksia, joissa ei ole tunnetta mukana, ääniharjoitusten sovellettavuus voi jäädä vähäiseksi. Mihin niitä silloin voi oikeasti käyttää? Laulaessahan pitäisi kuitenkin pyrkiä pois tekniikan ajattelemisesta kohti tulkinnasta syntyvää flow-kokemusta. Toisaalta emme kuitenkaan koskaan voi täysin hyljätä tekniikkaharjoituksiakaan, koska tekniikassa riittää niin paljon opeteltavaa joka tapauksessa.

Opiskelijan näkökulmasta kannattaa taas muistaa, että pyrkisi laulaessaan kokonaisvaltaiseen oikeaan oloon, jossa tulkinta tukee tekniikkaa ja päin vastoin. Tämän voi sanoa myös niin, että ulkoinen olemus on sopusoinnussa tulkinnan kanssa ja päinvastoin.

Voiko tästä vetää johtopäätöksenä sen, että laulaessa pitäisi aina olla tietynlaisessa perustunnetilassa? Kyllä voi. Nimenomaan juuri niin. Laulunopettajat ovat tienneet tämän jo pitkään. Hehän antavatkin usein sellaisia ohjeita kuin. "Ime ruusun tuoksua pötsin uumeniin" tai "Ole uljas kuin kuningas". Henkilökohtaisesti voisin tehdä tässä olemuksellista ja tunnetilallista selvitystä antamalla ohjeita itselleni:

- Ole hyvällä perusmielellä, älä ole huolissasi mistään.  

- Usko, että tänään on mahdollista laulaa hyvin. Usko viimeiseen asti, silloinkin kun tosiseikat sotivat sitä vastaan. Jos et voi uskoa, älä laula ollenkaan. Teet asioille vain hallaa.   

- Tunne itsesi vetreäksi ja energiseksi. Jos et tunne, venyttele, naura, nuku, syö, juo ja tee niitä asioista joiden avulla pääset tuohon tunteeseen.

-Tunne itsesi pitkäksi, kauniiksi ja voimakkaaksi

- Tunne että voisit olla valmis nautintoon, leikkiin, suruun, iloon ja heittäytyä noihin tunteisiin joka solullasi tarpeen ja húvituksen mukaan ilman mitään estoja.

- Nauti omasta äänestäsi ja kehostasi