Ihmisen täytyy potea jonkinlaista pakkomiellettä ryhtyäkseen laulajaksi. Melkein kaikki järkisyythän ovat tietenkin sitä vastaan. Ei ole töitä tarjolla, on riskialtis ammatti, täytyy olla hirvittävän hyvä pärjätäkseen, aina on parempia jne. Jos ei kuitenkaan voi olla laulamatta niin sitten on pakko yrittää. Tämä onkin ainoa syy, mikä puoltaa laulajaksi ryhtymistäni. Niinpä olin erittäin iloinen sinä päivänä kun sain kännykkääni tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, että olin päässyt opiskelemaan unelma-alaani...

Tuosta hetkestä on nyt jo jonkin aikaa ja tie on ollut kivinen ja kuoppainen, mutta jotain valonpilkahduksia on kuitenkin havaittavissa. Suurinta päänvaivaa on tuottanut tähän mennessä laulutekniikan haltuun ottaminen. Yksi tämän blogin kirjoittamisen tarkoituksista onkin kiteyttää niitä asioita, joita koko ajan opin. Ehkäpä joku toinenkin hyötyy niistä jotain tai innostuu käymään keskustelua kanssani. Toinen syy on löytää mahdollisesti jotain huumoria tästä pakkomielteestä...