Olin menneellä viikolla elämäni ensimmäisessä koelaulussa oopperarooliin. Jännitin koko päivän ja muutamana edellisenäkin päivänä, mitä nyt ehdin. (Oli aikamoinen kiire) Ei sen puoleen, edistystäkin on havaittavissa tässä jännityksen hallinnassa. Nykyisin saan yleensä nukuttua vaikka olisi kuinka jännittävä juttu tulossa. Seuraava yö saattaa mennä edelleen vähän huonommin nukkuessa, koska elimistössä on niin paljon adrenaliinia. Minulla kävi koelaulun kanssa huonosti siinä mielessä, että viikonloppuna iski voimakas refluksi. Vatsahapot nousivat erityisesti öisin niin paljon, että herätessä oli kurkku kipeä. En tiedä johtuiko tästä vai jännittämisestä, mutta sointi oli leikkautunut sekä ylä että alapäästä. Tuntui, että en pystynyt laulamaan korkealle enkä matalalle. Onneksi esityskappale oli keskialalta, joten selvisin siitä kyllä, mutta eihän tuollainen tila voi olla vaikuttamatta myös keskialan sointiin. Koelaulu oli ihan miellyttävä tapahtuma. Raati ei ollut spontaanin ihastuksissaan esityksestäni, mutta ei myöskään että "kiitos tämä riittikin tästä".  Mitatkin otettiin kaikilta puvustusta varten saman tien. Jos ompelijat olisivat päässeet vaikuttamaan, olisin varmaankin päässyt heti mukaan, sen verran innoissaan he olivat minua puvustamassa. Tulokset tulevat ennen joulua. En kertonut raadille refluxista, mietin jälkeenpäin että olisikohan pitänyt. Olen vähän huono markkinoimaan itseäni. No, jos ottavat minut, niin voi ehkä tulla jopa positiivinen yllätys - laulankin paremmin vielä kuin koelaulussa. Todennäköisesti jos saan jonkun roolin, se on mezzoalalta, vaikka olenkin nykyisin enemmän sopraanoa. Minulta kyseltiin koelaulussa äänialaa ja menin vähän änkäksi - en oikein osannut vastata. Sanoin kyllä että koloratuurit eivät ole ongelma miltään korkeudelta. He yrittivät selvittää kuinka korkealta ääneni vielä soi pitkissä äänissä. En osannut oikein vastata. Lopulta sain soperrettua muutamia Mozartin aarioita joita pystyn laulamaan - sellaista subrettikamaa.

Ryhdyin selvittämään kyseistä ääniala-asiaa ja totesin, että saan päästeltyä ääniä 6 oktaavin verran. Näistä laulettavaa alaa on n. 3 ja puoli oktaavia, esitettävää alaa on liikkuvalla äänellä kaksi ja puoli oktaavia as - e''' ja pitkillä äänillä pianissimossa vain noin 1,5 oktaavia c'-f''. Jos yritän pianissimoa viivaston yläpuolella, joudun päästämään äänen kokonaan pääsointiin. En tiedä onko tämä tarkoitus vai ei. Joka tapauksessa sekin kuulostaa hieman tumppuiselta ja rekisterit ovat sitten aika eri kuuloiset. 

Keksin tosin eilen tavan, jolla pystyn hallitsemaan pitkiä ääniä paljon paremmin kuin ennen. Olin tästä tosi innoissani. Kun pullistan ulos niskaani  (ts. käytän haukotuslihaksia, jotka nostavat kitapurjetta), ääneeni tulee enemmän mezzomaista lämpöä, joka kuulostaa kivalta matalammalla ja kun liimaan sointia naamaan ja nostan sitä eteen silmien taakse ja otsalohkon seutuville, ääneen tulee sopraanomaista heleyttä. Mutta kun teen näitä molempia yhtä aikaa, ääni pysyy melko kauniisti soivana ja mixaantuu aika nätisti. Kuvittelen jakoviivan suusta ylös kohti takaraivoa. Viivan alapuolella on mezzosointi ja viivan yläpuolella on sopraanosointi. Tämä viiva mielestäni liikkuu jos lisään painopistettä jommalle kummalle puolelle. Säätelemällä näiden kahden lohkon tilavuutta, pystyn värittämään ääntäni enemmän mezzoon tai sopraanoon riippuen mitä haluan. Jos jompi kumpi tiloista kasvaa täysin suhteettomasti, niin että toinen tila häviää kokonaan, laulaminen vaikeutuu ja rumentuu. Kun pidän huolta viivani olemassaolosta, ääni pysyy kuosissa aika kivasti - pitkilläkin äänillä. Kieli on viivan jatke alaviistoon, koska kielen selkä on kohotettu pyöreästi ja kärki heiluu alhaalla edessä napakasti. En ole ennen eilistä kokenut tätä koskaan näin selkeästi, ja totesin, että jos vain aina saisikin näin hyvän tuntuman molempiin tiloihin. Totesin myös että naamani on usein vähän juntturassa ja kaipaa nyt tehokuurin venyttelyä ja vetreytystä. Mietin, että onkohan naamani nykyisin itse asiassa symmetrisempi kuin ennen? Voisiko olla niin, että laulaminen on jo vetreyttänyt kasvojeni lihaksia niin paljon, että toispuoleisuus on alkanut tasoittua. Laulaminen on niin kivaa!

Molemmat aktiiviset lauluoppilaani olivat viime viikolla viimeisillä laulutunneillaan. Molemmat kiittelivät vuolaasti ja melkein samoin sanankääntein "kuinka hieno ja antoisa syksy heillä on ollut laulutuntien yhteydessä". Molemmat kehuivat saaneensa niistä todella paljon itselleen ja toinen sanoi aina työpaikallakin iloitsevansa muille että on taas menossa laulutunnille. Toinen sanoi vielä, että laulutunnit ovat parasta mitä hänelle on tapahtunut syksyn aikana. Olen todella iloinen, että en ole onnistunut tekemään laulamisesta ikävää asiaa, sillä sitä se ei missään nimessä ole! Sain myös pediohjaajalta erittäin positiivista palautetta. Taidan olla synnynnäinen lahjakkuus opettamisen alalla. Ei se nimittäin kaikilta suju yhtä luontevasti. Pitää tietää, miten asia tismalleen tehdään ja millä lihaksilla ja mitä varten niin. Lisäksi pitää osata verbalisoida se niin, että toinenkin ymmärtää. Kolmanneksi, pitää olla pedagoogista silmää, niin että saa toisesta parhaan mahdollisen irti ja osaa visioida hänet seuraaville askelmille ennen kuin niistä on vielä tietoa. Lisäksi pitää olla myös vuorovaikutustaitoja jne...