Nyt on sitten tullut aika minunkin astua näyttämölle oopperan merkeissä. Olen iloinen, että ääni tulee nykyisin vähän helpommin, sillä oopperalavalla riittää muutakin ajateltavaa. Pitää muistaa oikeat tunnetilat, oikeat asemat ja tekemiset ja sitten vielä oikeat sanat ja sävelet. Koko ajan pitää olla täysillä mukana eikä voi tipahtaa roolista ulos hetkeksikään. Roolini on erittäin tärkeä ja olen melkein koko ajan lavalla, joten hengähdystaukoja ei liiemmin ole.

Huh! Ehkä tämä tästä. Harjoituksia en yhtään jännitä. Oli suorastaan kivaa kun pääsi tekemisen makuun. Ohjaajakin vaikuttaa ihan rennolta ja mukavalta. Tulevaa esitystä sen sijaan jännitän jo. Pateettista, mutta niin se vaan on. Olisi paljon rennompaa ilman sitä esitysajatusta. Tässä tämä meikäläisen tragedia piileekin. Olen näyttämöllisestikin melko kyvykäs, joskin ehkä vähän hiomaton timantti vielä, mutta itse esiintymisestä en saa kiksejä. Ehkä se esiintyminen vielä joskus pamahtaa päälle.

Joskus melko kauan sitten minulla oli merkittävä puherooli eräässä näytelmässä. Jännitin sitäkin tosi paljon. Siinä kävi kuitenkin niin, että roolini upposi yleisöön heti ensimmäisistä sekunneista lähtien. Sen jälkeen oli tosi helppo vetää koko show. Ehkäpä saan imettyä tästä hyvästä muistosta sen verran itseluottamusta että selviydyn... Ajattelin myös yrittää olla mahdollisimman mukava ja rohkaiseva kaikille produktiossa mukana oleville - jospa pystyisin omalta osaltani vaikka vähän vaikuttaa siihen, että saataisiin hyvä tekemisen meininki.