Olenkin ollut poissa melko pitkään. Kiva että joku kiinnostunut oli täällä vieraillut poissaollessani.

Olen todellakin edistynyt sitten edellisten kirjoitusteni. Nykyisin koen hengitystekniikan ja äänenmuodostuksen melko eriytyneinä asioina, jotka kyllä ovat kytköksissä toisiinsa. Äänenmuodostusta on suun ja kielen asento ja liikkuminen, kurkunpään asento, kitapurjeen seutu, leuan asento. Hengitystä taas on, no well, se miten otan henkeä ja miten säätelen sen ulos tulemista. Olen löytänyt mielestäni oikean tavan laulaa. Aina en sitä saa toimimaan täydellisesti, mutta lähellä kuitenkin ollaan huonoinakin päivinä.

Sisäänhengityksen pitää olla tarpeeksi hidas ja tapahtua venttiilin kautta, joka on kurkussa. Venttiilin ylä- ja alapuolella on vuoronperään alipaine ja ylipaine, joka avaa väylää itsestään. Hidas sisäänhengitys aktivoi koko lauluelimistön, eli lantionpohjasta asti päälaelle asti yhtäaikaisesti. Myös jalkojen on syytä tuntua tukevilta. Ryhti on erityisen tärkeä asia ja olenkin konsultoinut asiassa fysioterapeuttia, joka on opettanut minulle oikeaa ryhtiä ja miten sitä ylläpitäviä lihaksia kannattaa harjoittaa. Jännitys vaikuttaa usein hengittämiseen sillä tavalla, että ilma menee sisään liian suuresta aukosta, liian nopeasti ja vain yhteen paikkaan, ts. keuhkoihin. Jos hengitys on huono tilat saa auki vai siltä korkeudelta jolta kulloinkin laulaa, eikä läpisointi tai rekistereiden egalisointi oikein onnistu. Ongelmakohta on kurkunpään luonnollisen kapeuden löytäminen. Jotta kurkunpää olisi juuri oikealla tavalla kapea, täytyy kielen olla sopivassa asennossa  napakasti omalla paikallaan. Kielen täytyy siis olla aktiivinen. Jos kieli valahtaa kurkkuun ja kielen asennoista ei tule tietoiseksi, on kurkunpään oikean kapeuden löytäminen vaikeaa. Kun kurkunpää on sopivasti kapea, voimakkaassa sisäänhengityksessä kuuluu kohinaa. Leuan tulee olla rento ja se laskeutuu sisäänhengityksen myötä. Kurkunpään tulee myös olla rento, eikä sitä saa tiukentaa painaa tai nostaa tai manipuloida muutoin kuin juuri kielen asennon korjaamisen avulla.

Kurkunpään läpi menee ikään kuin putki, joka jatkuu ylöspäin päälaelle ja alaspäin lantionpohjaan asti. Putken poikkileikkauksen muotoa voi säädellä lihaksiston avulla. Sen tulee olla oikean mallinen. Korkeissa äänissä äänihuulia venytetään taaksepäin, jolloin ainakin minusta koko putki tuntuu jotenkin kapeammalta sivusuunnassa, mutta leveämmältä edestä-taakse suunnassa.

Äänenavausrutiineihini kuuluu nykyisin hengityslihaksiston herättely hitaiden kohinahengitysten avulla. Lisäksi harjoitan flegmaattisuuteen taipuvaista kieltäni olemaan oikein napakka ja notkea ja liikkumaan jatkuvasti eri asentoihin ja muotoihin. Kielen leveän kyömyasennon ja kitalaen välillä tulee olla juuri sopivan mallinen väylä, jotta se saisi resonassitilat värähtelemään optimaalisella tavalla eri korkeuksilta. Kun äänenkorkeus muuttuu, muuttuu myös kielen asento. Kielen kärjen tulee olla herkän aktiivinen ja napakka, jotta sanat lähtevät selkeästi. Suun avonaisuus vaikuttaa lopputulokseen, kaikesta tulee olla tarkka ja kaikkea tulee kuulostella, tunnustella ja harjoittaa. Silmien takana ja poskipäissä tulee olla luonnollista aktiviteettia, joka voimistuu oikean hitaan kohinahengityksen seurauksena, joka taas on seurausta kielen ja suun oikeasta asennosta. Aktivoituneet poskipäät ja nenäontelo, leveä kita, poskihampaiden seudun aktiivisuus jne ovat kaikki merkkejä siitä, että sisäänhengitys on aktivoinut pään resonanssitiloja. Laulajan täytyy olla tietoinen näistä tuntemuksista, ja niitä voi tehostaa ajattelemalla äänen tarpeeksi korkealle ja olemalla iloinen ja ilmeikäs kasvoiltaan. Päätään ei saa kuitenkaan laittaa juntturaan, epämiellyttävät tuntemukset ovat yleensä viitteitä vääristä toimintatavoista.