Laulu on sujunut melko hyvin viime päivinä ja on tuntunut siltä, että on oppinut hurjasti uusia asioita ja mennyt eteenpäin. Sain eräältä hyvältä pedagogilta ohjeita ylä-äänten avaamiseen. Kokeilimme monenlaista ja keskustelimme siitä, miten sen pitäisi teoriassa sujua. Jos käytämme fyysisestä olemuksestamme ruukku-vertausta, hänen mielestään ruukun suun pitää olla auki ja ääni kiertää siellä ylhäällä ruukun suulla. Parhaiten toimi sellainen ajatus, että silmistä alaspäin yritin roikottaa kaikkea mahdollista ja ajatella alaspäin, kun taas äänen ajattelin otsasta sisään ja ylöspäin. Sain myös vinkkejä siitä, että lapaluiden välistä pitäisi ehkä ajatella vähän pyöreämmin ja pulleammin selkäpuolelle. Myös sellainen ajatus oli ilmassa, että ääni pitäisi ikään kuin haukata isoon päähän ja laittaa kiertoon niskasta päätä pitkin ylös ja eteen. Ääneen pitäisi tulla aina ylhäältä päin, kuulemma. Tästä viimeisestä minulla onkin jo kokemus, mitä se ehkä voisi tarkoittaa.

Kun kokeilin itsekseni näitä vinkkejä, huomasin, että minulla on ollut niskassa melkoiset jännitykset. Aloin avata niskaa venytyksillä ja hengityksillä. Sainkin niskan yhden päivän aikana melko hyvin vapautumaan. Harjoittelin hengitysimpulssin alottamista pohjalta ja levittämistä aaltona koko torson läpi ja päälaelle asti. Erityisesti keskityin hartian seutuun ja keuhkojen yläosaan. Mieleeni tuli eräs opiskelijakaverini, jolla on hienot ylä-äänet melko luonnostaan. Ajattelin sitä miltä hän näyttää laulaessaan ja pyrin samaan. Sain häneltä myös hyviä lisävinkkejä. Laulutunnilla opettaja korjasi yläpäätä. Olin taas unohtanut pään ja keskittynyt tällä kertaa pelkästään torson alueen avaamiseen, erityisesti niskaan. Lopputunnista asia alkoi korjaantua ja ääni oli tasapainoisempi. Kotona pääsin vielä pidemmälle. Sain tuntuman ylähelinään ja sen kiertoon ja tiputtamiseen fokukseen otsalle. Laulutunnilla tätä asiaa oli jo sivuttu. Onnistuin liikuttelemaan tätä pientä pistettä. Tämä oli todella upea kokemus. Ääni oli iso ja pyöreä, mutta samalla se oli pieni selkeä piste ja liikkui melko kevyesti. Valitettavasti en saanut sitä onnistumaan kovin korkealle - h2 tuli jo vähän pakotetusti. Ääni oli kuin kruunu päälaella ja siitä lähti huntu, joka laskeutui olkapäideni yli ja lantiolle asti. Tein tämän hunnun alla itseni mahdollisimman muhkeaksi, jotta huntu saisi laskeautua kauniisti ja tasaisesti. Erityisesti ajattelin niskan seudun täyttämistä ja kaulan paksuuntamista. Tekstiä olen yrittänyt pitää rinnassa ja se onkin pitänyt sitä melko selkeänä. Myös tämän vinkin sain alussa mainitsemaltani hyvältä pedagogilta.

Pettymykset liittyivät tärkeään ihmiseen, jolla on ollut hieman latistava suhtautuminen tekemisiini viime aikoina. Itselläni on ollut hyvä fiilis, mutta täytyy sanoa, että en ole vielä täysin immuuni latistamiselle. Ehkäpä sekin pitäisi ottaa vastaan jollain mielikuvalla. Mitenköhän olisi "vesi hanhen selkään"? Ehkäpä nukuttu yö saa pahan mielen karisemaan. Mikä tässä elämässä on oikeastaan niin tärkeää, että sitä kannattaisi murehtia ja märehtiä? Elämä on muutenkin aivan liian lyhyt. Pitää keskittyä olennaiseen. Sitä vaan mietin, että koska tätä latistamista on jatkunut jo jonkin aikaa, pitäisiköhän asianosaiselle huomauttaa asiasta? Tai ehkä pitäisi vain ajatella, että laulaja tarvitsee paksua nahkaa - kehitänpä sitä ja otan kiitollisuudella vastaan kaikki mitä tulee?