Tänään elettiin koululla Sibelius-laulukilpailujen esikarsinnan jälkimainingeissa. Tunnelma oli ehkä hivenen vaisu, sillä meiltä pääsi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta lähinnä sellaisia oppilaita, jotka ovat jo valmistuneet. Minun mielestäni Stadian kasvatit olivat hyvin edustettuina jatkoon päässeissä ja koululla ei ainakaan ole mitään häpeämistä. Taso oli kova ja moni Sibelius-Akatemian kasvattikin jäi rannalle ruikuttamaan.

Kun on tällainen suljettu yhteisö, niin kuin nyt meilläkin on, niin väistämättä syntyy aina jokin sisäinen nokkimisjärjestys. Tällaiset kilpailut ovat siinä mielessä ihan terveellisiä, että tällaisia nokkimisjärjestelmiä vähän heilautetaan. Esiintyvälle taiteilijalle on pelkästään hyväksi, jos ei luule olevansa maailman paras heti alkumetreiltä. Säilyy suhteellisuuden taju ja sopiva nöyryys. Ala on oikeasti todella kova ja paksua nahkaa tarvitaan jatkossa. Pitää osata keskittyä oleelliseen. Jos tulee yksi voitto tai yksi tappio, sillä ei vielä ole mitään merkitystä koko uran kannalta. Enemmän on merkitystä sillä, ottaako näistä kokemuksista opikseen. Sekään, että voittaisi koko kilpailun, ei vielä takaisi kovin paljoa. Laulukunnostaan ja kehityksestään pitää koko ajan pitää huolta. Erot eivät sitä paitsi aina ole edes niin suuria. Jos joku on tänään jotakuta parempi, niin huomenna asia voi olla jo päinvastoin. Laulupuolella ollaan usein vähän sinisilmäisiä siihen mitä tulee todelliseen opiskeluun. Ajatellaan, että kun on hieno ääni tai taiteellisuutta tms... Mutta tosiasiassa mitään osa-aluetta ei saa laiminlyödä. Tämä ala on verrattavissa huippu-urheiluun. Ei sielläkään kovin pitkälle pötkitä pelkillä geeneillä. Pitää myös treenata tosissaan ja ottaa tosissaan ja viilata ja hioa joka yksityiskohtaa jotta kokonaissuoritus olisi optimaalinen. 

Mitä tulee omaan kehitykseeni, tuntuu siltä, että olen kuta kuinkin saanut lauluinstrumenttini rakennettua. Tänään löysin ensimmäisen kerran nk. sopraanokajetan. Tunne oli erinomainen. Se on ollut viimeinen puuttuva lenkki siellä huipulla. Toki fiilaamista riittää vielä yllin kyllin, mutta palaset ovat nyt kohdallaan. Haasteena on nyt saada kaikki toimimaan joka päivä ja kehittää juttua eteenpäin. Laulunopettajani rohkaisi minua synkissä mietteissäni. Hänen mielestään joustava kroppa on helpompi käsitellä kuin tiukka. Mennään päivä kerrallaan. Haikailu ei tosiaan vie eteenpäin.