Tänään kävellessäni bussipysäkiltä kotiin, minut valtasi selittämätön tunne siitä, että nyt kannattaisi mennä laulamaan ja kokeilemaan tekniikkaa. Pyysin ensimmäisenä anteeksi puolisoltani, koska en yleensä laula enää myöhemmin illalla. Minulla oli hyvä mieli ja hyvä tunne kehossa ja niinpä sitten tein kokeita lihaksistollani, jotka tuntuivat toimivan melko moitteettomasti. Muistelin päivänaikana kokemiani asioita. Yhtäkkiä pediohjaustunnilla näkemäni harjoitus, keskustelu ruokapöydässä laulajakollegan kanssa, laulutunnilla oppilaani kanssa tekemät havainnot ja opettajani näyttämä esimerkki laulutunnilla yhdistyivät päässäni pieneksi oivallukseksi. Lähdin hakemaan niskan pistettä, jossa äänihuulet venyvät taaksepäin. Venyttelin aluksi äänihuulia taaksepäin ja se toimi melko hyvin. Sain jonkinlaisen otteen niskan lihaksiin. Se oli todella rasittavaa pääni lihaksille. Sain päänsäryn. Sitten sain ajatuksen kokeilla pään kallistamista taaksepäin. Tässä kohdassa erityisesti muistelin opettajani usein näyttämää mallia. Ja sitten se tapahtui. Ääni tuli helposti korkealta kun kallistin päätäni taaksepäin! En voinut uskoa sitä todeksi! Mitä, onko tämä oikeasti näin helppoa! Kokeilin monia eri koloratuurikappaleita. Ääni tuli aivan superhelposti. Heiluttelin päätäni siinä vaan edestakaisin. Keksin ajatella niskan kallistuspistettä keskipisteenä, josta taaksepäin kallistaessa tein tilaa ylös ja alaspäin yhtä aikaa. Pääsin tällä tekniikalla aivan superhelposti e3 asti. Sitten aloin kokeilla yhdellä vaikeimmalla Bachin sopraanoaarialla, jonka tiedän Zerfliesse Mein Herze, ja sekin tuli aivan kuin unelma ja ääni vain soi kauniisti koko ajan! Olen aivan shokissa tästä oivallukesta. En voi tajuta mitä on tapahtunut. Olisin voinut saman tien lähteä keikalle esittämään tuota kappaletta. Päästelin pitkän rivin itsekeksimiäni voimasanoja. Onko tämä vain jokin ihana uni, josta herään huomenna ja tajuan, että se ei ollutkaan totta?! Taatusti huomenna herään ja huomaan, että ei se auttanutkaan tai että jotain muuta on mennyt pieleen...